"ALISTAMINEN" = TAHTOON TAIVUTTAMINEN


Alistaminen on sanana valtavan voimakas ja melkein voisi sanoa että pääsääntöisesti tämä toiminto tehdään täysin väärin ja ylimitoitelulla tavalla tai menetelmällä. Ihminen tuntee "alistamisen" totaalisena alistamisena ja nujertamisena,  näin tietenkin toimii ihminen joka näin tuntee.

Mielestäni asiasta pitäsi puhua "tahtoon taivuttamisena" koska silloin asiaan kuuluvat elementit asettuvat ihmisen mielessä ehkä lähemmäs oikeaa ja tulee mitoitettua järkevästi. Tahtoon taivuttelua joutuu joskus käymään läpi koiran kanssa joka on päässyt hieman vallattomaksi tai enemmänkin. Tämä on aikalailla viimeisiä konsteja osoittaa koiralle joustamattomuutta ja määrätietoisuutta sekä kommunikoinnin olemassaoloa.

Pari perussääntöä:

- EI FYYSISTÄ KIPUA
- EI PÄÄLLÄ MAKAAMISTA TAI PUREMISTA
- EI TARPEETONTA UHKAA
- KOIRAN TULEE KOKEA OLONSA TURVALLISEKSI


Tahtoon taivuttaminen tapahtuu siten että jossain rauhallisessa paikassa laitetaan koira kyljelleen maahan joko käskyllä tai manuaalisesti. Asetetaan kämmen kaulalle, toinen polvi koiran lavan päälle ja toisella kädellä pidetään kiinni alimmaisen etujalan juuresta/kainalosta. Tällä perussidonnalla varmistetaan ettei koira pääse heti karkuun käsittelystä vaan joutuu tyytymään ohjaajan tahtoon.





Kuvassa näkyy ote jolla estetään koiran nouseminen, alimmaisen etujalan juuresta estetään koiraa vetämästä jalkaa alleen.





Kun koira lakkaa rimpuilemasta, reagoidaan välittömästi siihen löysäämällä kämmenen painetta kaulalta ja silitetään koiran kylkeä rauhallisin vedoin koko kyljen mitalta samalla rauhallisella äänellä kehuen sitä.





Yleensä koira reagoi nopeasti ja jää paikalleen nautiskelemaan olostaan kunnes tullaan ensimmäiseen kulmakiveen. Koira nimittäin pitkästyy ennen pitkää ja haluaa ylös, jolloin joudutaan palaamaan sidonnassa alkuun ja estämään koiran mahdollinen ylöspääsy. Tässä vaiheessa koira ensimmäisen kerran kokee "tahtoon taivuttamisen" oikein koska se joutuu väistämättä noudattamaan ohjaajan määrätietoista toimenpidettä eli olemaan paikallaan vaikka ei haluaisi. Tässä vaiheessa koira yleensä alkaa vinkumaan ja pitää levotonta ääntä, jatketaan alkuperäisen suunnitelman mukaisesti eli kun koira löysää, löysää myös ohjaaja ollen samalla täysin rauhallinen silittäen koiran kylkeä rauhallisen äänen vahvistamana. Näin välitetään koiralle viestiä että mitä enemmän se joustaa sitä mukavammalle siltä tuntuu koska ohjaajan ei kohta tarvitse pitää koirasta enää kiinni lainkaan vaan pelkkä silittely riittää.

Huomaa kuvissa ohjaajan asento koiraan nähden. Ei päälle tai yli kumarrusta vaan neutraali asento ilman uhkaa ja sen kaltaista dominanssia.





Koirat reagoivat monella eri tavalla, jotkut menevät äärimmäisyyksiin saakka ennenkuin luovuttavat ja toiset pitävät valtavaa meteliä mutta lopputulos on aina ollut sama. Lopulta koira on psyykkisesti voitettu ilman tappelua ja uhkaavaa käytöstä. Kaiken lisäksi ohjaaja ja koira ovat kommunikoineet fyysisesti eikä kumpikaan loukkaantunut eikä luottamus suhde kärsinyt lainkaan.
Omasta kokemuksestani voin sanoa jokaisen kerran onnistuneen täydellisesti, kun koira on luovuttanut yleensä sen voi jättää makaamaan ja pelkällä rauhallisella äänellä se pysyy rauhallisena paikoillaan lähes liikkumattomana. Tästä kun noustaan voidaan jatkaa täysin normaalia käytöstä mutta koira on rauhallisempi kuin ennen toimenpidettä. Paras mitä tällä saa aikaan on se että usein toistettuna koira oppii myös siihen että kun ohjaaja koskettaa koiraa ja käyttää rauhallista ääntään, rauhoittuu koira tilanteessa kuin tilanteessa lähes sekunneissa.

Tähän ei kannata ryhtyä jos ei todella tiedä mistä on kysymys tai epäilee toimenpiteen onnistumista. Jos tahtoon taivuttaminen jää kesken tai koira karkaa oli vaikutus aivan erilainen kuin oli tarkoitus. Aikaa tähän tarvitaan reilusti koska ei koskaan tiedä etukäteen miten kauan toimenpide kestää, se riippuu molempien ominaisuuksista ja kommunikointi taidoista.

Tämän tarkoitus ei ole riidellä koiran kanssa vaan yksinkertaisesti sen pitää vain taipua ohjaajan tahtoon tinkimättä milliäkään.










© Marko Tammilehto 2008