Liikkeet joita ohjaajat
yleensä
koirilleen opettavat ovat koiran
peruskäyttäytymistä
tukevia ja arkea helpottavia apuja. Täytyy muistaa ettei koira
luonnollisesti käsitä järkeviksi
näitä
vaadittuja toimintoja joita teetämme mutta oikeanlaisella ja
riittävällä motivoinnilla saamme koiran
tekemään yhteistyötä joka parantaa
koiran ja
ihmisen välistä suhdetta sekä kommunikointia.
Perusliikkeisiin lueteltavat liikkeet :
- istu
- maahan
- seiso
- sivulle
- tänne
- hyppy
- seuraa
1. ISTU
Istu liike opetetaan koiralle siten että kun koira on ohjaajan
sivulla tai lähellä, annetaan selkeä
käsky "istu"
ja viedään makupala koiran kuonon yli
pään
yläpuolelle jolloin koira melko luonnollisesti valitsee
istumisen
taaksepäin siirtymisen sijaan. Liikettä toistetaan
samanlaisena useita kertoja jonka jälkeen
siirrytään
vaatimaan makupalan eteen spontaanimpaa reagointia.
KLIKKAA
TÄSTÄ SUUREMPIIN KUVIIN
Istu liikettä voidaan vahvistaa siten että liikutaan
rauhallisesti eteenpäin koira kontaktissa ja esimerkiksi joka
5
askeleen jälkeen pysähdytään
rauhallisesti,
annetaan käsky, kun koira istuu palkitaan samantien ja
annetaan
liikkeelle lähtökäsky kuten
"mennään" tai
"seuraa" . Tätä toistetaan useita kertoja
ketjumaisesti.
Tämän ideana on tuottaa koiralle "rutiini" joka alkaa
tuntua
tutulta parin suorituksen jälkeen ja ohjaajakin toistaa
itseään kerta toisensa jälkeen jolloin
koiran
itsevarmuus uutta asiaa kohtaan kasvaa ja opppiminen nopeutuu.
Vielä parempi jos liike pysähtyy aina samalle jalalle
ja
liikkeelle lähdetään aina eri jalalla kun
pysähdytään jolloin koira kytkee elekielen
tukemaan
käskyä. Koiraa ei saa painaa
selästä tai muutenkaan
pakottaa istumaan vaan pelkällä makupalalla
houkutellen,
näin kyetään
pitämään liike ja itse
oppimistilanne hyvässä hengessä
eikä koirasta tunnu
ikävälle suorittaa uusia asioita.
Kun koira on oppinut istuutumaan käskystä, on sille
opetettava että se myös odottaa istualtaan.
Tämä
tapahtuu siten että ohjaaja antaa koiralle käskyn
"ISTU"
jonka jälkeen odottaa sekunnin ennen makupalan antamista,
tämän jälkeen sama uusiutuu mutta aikaa
vaihdellaan
sekunnista noin kymmeneen sekunttiin
epäjärjestyksessä
eikä koira nouse paikoiltaan tämän aikana.
Suoritusten
määrä voisi olla jotain 4-6 toiston verran
kunnes
rauhallisesti vapautetaan koira käskyn alta.
Huom! ISTU käsky annetaan aina kun koira
jätetään
odottamaan, tai liikkeen aikana palkitaan välimakupaloilla
jonka
jälkeen käsky toistetaan.
2. MAAHAN
Alaspäin menevä liike on aina koiralle hankala koska
se
sisältää voimakkaasti dominoivia tuntemuksia
ja
alistuvuutta. Siksi ohjaajalle onkin suuri haaste saada asia
käännettyä niin että koira menee
maahan ilman
dominanssia, hyvin opetettuna koiran mielestä maahan meno on
ihan
yhtä hyvä ajatus kuin ohjaajankin. Maahanmenoa ei saa
yhdistää rankaisuun.
Maahanmeno opetetaan koiralle istumisen kautta, makupalalla
houkutellaan koira maahan. Koiraa ei saa painaa,
vetää
tassuista tai painostaa maahan vaan se pitää
houkutella.
Näin saadaan pidettyä liike positiivisena.
Koiran istuessa kuljetetaan makupalaa rinnankautta etutassujen
väliin maata vasten ja peitetään
kädellä.
Houkutellaan koira makupalan perään ja annetaan sen
ymmärtää että mitä
kovemmin se sitä
kuonollaan kaivaa ja mitä alemmas se laskeutuu, sitä
nopeammin se makupalan saa. Koiran mieleen pitäisi saada
ajatus
että kaivautumalla alakautta käden alle se saa
haluamansa. Tätä
toistetaan useasti ja
käskyn pitää kuulua selkeästi
että koira
ylipäänsä yhdistäisi makupalan,
liikkeen ja
käskyn toisiinsa. Käsky ei saa olla dominoiva
eikä
sitä tarvitse huutaa vaan käsky tulee lausua
yhtä
helposti kuin muutkin käskyt. Käskyjen
välissä ei
saa olla muita sanoja eikä käskyt saa tulla
tiheään
peräkkäin, selkeys on
päämäärä
kaikessa niinkuin käskyissäkin.
KLIKKAA TÄSTÄ
SUUREMPIIN KUVIIN
Koiran saa odottamaan maassa samalla tavoin kuin istumisessakin eli
makupalan antamista venytetään ja aikaa
käskyn ja
makupalan välillä muutellaan mutta vain sekunneissa.
Huom! ei kannata odottaa ja katsoa miten kauan koira jaksaa odottaa
vaan mieluiten haetaan vain onnistumisia!
3. SEISO
"Seiso"liikkeen tarkoitus on saada koira pysymään
seisaallaan
oli se sitten maassa, istumassa tai juoksussa. Käskyn
kuultuaan
koira jäisi seisomaan paikalleen.
Ehkä paras tapa on opettaa se
pysähtymään
rauhallisesta liikkeestä. Kävellään
muutama metri
koira kontaktissa ja annetaan käsky samalla vieden makupalaa
alas
koiran kuonon korkeudelle ettei se vain istuisi, koira
luonnollisesti keskittyy makupalaan ja silloin ohjaaja koskee kevyesti
koiran kylkeen ja rauhoittaa koiran paikoilleen rauhallisesti kehuen ja
vahvistaen sen oloa. Sama toistuu useasti kunnes koira alkaa reagoimaan
spontaanisti käskyyn. Tästä
edetään siten
että kun koira on saatu pysähtymään
paikoilleen
tulee ohjaajan pyrkiä siirtymään koiran
viereltä
koiran etupuolelle ja takaisin palkitsemaan koiraa. Näin
saadaan
koiralle vaikutelma siitä mihin pyritään ja
että on
ihan oikein jäädä paikoilleen vaikka ohjaaja
siirtyykin
pois viereltä.
Tämän jälkeen on helpompi
lähestyä opettamaan
koiraa istumasta seisaalleen, joko kevyesti koskettamalla koiraa
vatsaan tai ottamalla puoli askelta eteenpäin juuri sen verran
että koira joutuu nousemaan siirtymistä varten
jolloin
siitä palkitaan. Loppu onkin sitten vain viilaamista ja
toistoja.
KLIKKAA
TÄSTÄ SUUREMPIIN KUVIIN
4. SIVULLE
Sivulletulo kiertäen oikealta puolelta ohjaajan takaa
vasemmalle puolelle istumaan.
Liike on helppo opettaa koiralle, vaikeus on houkuttelussa koira
toimimaan ohjaajaa kohti. Hakeudutaan siten että koira
jää ohjaajan eteen ja otetaan makupala
oikeaan
käteen ja annetaan käsky "sivulle", otetaan pieni
askel
taaksepäin helpottaaksemme koiraa liikkumaan itseämme
kohti.
Ikäänkuin omalla eleellämme
vetäisimme koiraa
liikkeelle ja heti kun koira liikahtaa kohti on kehuttava niin
että liike jatkuu perille saakka eli makupalan luokse. Kun
koira
on käden luona pidetään käsi
paikallaan ja otetaan
pieni askel eteenpäin, vaihdetaan makupala vasempaan
käteen
ja yritetään houkutella koira
siirtymään vasemman
käden luokse. Välittömästi kun
koiran kuono
koskettaa vasenta kättä avautuu käsi
palkaten koiran
makupalalla. Liike suoritetaan kolmen-neljän sarjoina
peräjälkeen ettei koira ehdi
välissä unohtaa
mitä juuri tapahtui.
Kun kiertäminen on saatu onnistumaan aletaan vaatia koira
istumaan
ennen makupalan saamista ihan ohjaajan viereen vasemman jalan juureen
ja palkitaan siihen.
KLIKKAA
TÄSTÄ SUUREMPIIN KUVIIN
5. TÄNNE
Luoksetulo on toiminto jolla saadaan koira tilanteessa missä
hyvänsä käskyllä ohjaajan luokse.
Luoksetulon pitää olla aina postiivinen ja koiralla
voimakas
halu tulla ohjaajan luokse. Luoksetulossa ei koskaan rankaista koiraa.
Pennun kanssa on helppo harjoitella luoksetuloa kahden ihmisen
välissä pallotellen makupalaa apuna
käyttäen, yksin
harjoitellessa toimitaan siten että koiran ollessa
etäällä ohjaajasta kutsuu ohjaaja koiraa ja
liikkuu
samalla koirasta poispäin ikäänkuin karkuun
koiraa
lyhyen matkaa niin että koiralle tulee halu
lähteä
takaa-ajoon.
KLIKKAA
TÄSTÄ SUUREMPIIN KUVIIN
6. HYPPY
Hyppy on hyvä konsti saada koira luottamaan ohjaajan
valintaan.
Koira ensin suhtautuu hyppyesteeseen luonnollisen epävarmasti
koska ei ole mitään syytä miksi
siitä pitäisi
hypätä koska vierestä
pääsee kyllä hyvin
muutenkin. Siksi koira epäilee telinettä ja sen
tarkoitusta.
Hypyt aloitetaan todella matalalla esteellä tai
pelkillä
rimoilla maassa joiden yli koiraa viedään samalla
rauhallisesti kehuen ja varmistaen että koira keskittyy
sekä
esteeseen että palkkioon.
Huom! Koira ei saa
hössöttää tai olla liian vilkas
tätä
tehdessä. Näin toimien voitetaan koiran
epävarmuus
esteellä, sen varmuus ja luottamus ohjaajaa kohtaan
myös
kasvaa koska ohjaaja kykeni arvioimaan esteen vaarattomaksi ja osoitti
sen myös käytännössä.
7. SEURAA
Seuraa käsky on itseasiassa todella tiivis kontakti koiran
sekä ohjaajan välillä ja koira on opetettu
kulkemaan lapa ohjaajan
vasemman polven kohdalla. Seuraa käskyä ei
käytetä
pitkä kestoisissa suorituksissa vaan ainoastaan
lyhyissä
seuraamistilanteissa n.10m-50m matkoja kerrallaan. Näin
varmistetaan ettei koira kyllästy kontaktiin
ylläpitämiseen ja suoritus tarkkuus ala rakoilla.
Seuraa käskyn opetus ja tutuksi luominen aloitetaan ihan vaan
perusasennosta eli koira istuu ohjaajan vasemmalla puolella kaikessa
rauhassa. Ohjaaja antaa selkeän käskyn "SEURAA" ja
seurataan
koiran eleitä kiinnittääkö se
ohjaajan käskyyn
huomiota katsomalla ylöspäin. Jos koira ei katso
ohjaajaan ei
se myöskään ansaitse makupalaa vaan
yritetään
uudelleen lisäämällä koiran nimi
ensimmäiseen
yritykseen. Yleensä tämän seurauksena koira
katsoo
ylös ohjaajan kasvoihin jolloin ohjaaja
välittömästi palkitsee koiran. Ei liikuta
edelleenkään vaan sama toistetaan usaan kertaan mutta
koiran
nimi jätetään pois ja
keskitytään vain siihen
että koira ottaa kontaktin ohjaajaan
pelkällä seuraa
käskyllä ja saa siitä palkkion.
Näin toimien saadaan koiran kontakti kun "SEURAA"
käsky on
annettu. Siitä on sen jälkeen helppo jatkaa lyhyeen
siirtymiseen. Annetaan käsky ja odotetaan koiran kontaktin
syntymistä max 2 sekunttia jonka jälkeen
käsky
toistetaan jos kontaktia ei synny. Kun kontakti on saatu, otetaan vain
yksi askel lievästi oikelle kaartaen koiran kulkusuunnasta
poiketen jolloin koiran luonnollisesti ottaa askeleen ohjaajaa kohtii
saaden siitä palkkion. Tätä toistetaan
muutaman kerran
jonka jälkeen lisätään askeleita
sekä niiden
lukumäärää vaihdellen kuitenkin
matkan
pysyessä alle 20 askeleen.
KLIKKAA
TÄSTÄ SUUREMPIIN KUVIIN
©
Marko Tammilehto 2008