Perusrauhallisuus on ominaisuus joka antaa parhaan mahdollisen pohjan uusien asioiden oppimiselle. Koira voi hyvin ja sen elämänlaatu perustuu valtaviin mahdollisuuksiin ja vaikuttaviin kokemuksiin ilman negatiivista stressiä ja jopa fyysistä pahoinvointia.

Rauhallinen koira EI ole laiska! Ns. laiska koira kannattaa käyttää eläinlääkärillä koska syyt käytökseen saattavat löytyä terveydestä tai ravinnosta.

Miten usein unohdammekaan etteivät koirat toimi kuten koneet tai etteivät siltä vaatimamme asiat ole kovinkaan hyvin mietittyjä koiran henkisen hyvinvoinnin kannalta. Aktiivinen tekeminen koiran kanssa on hyvä mutta myös aktiivinen rauhallisuus on vähintäänkin yhtä tärkeää jos ei jopa tärkeämpää.

Perustelen väittämän seuraavasti:

Aloitetaan pennusta koska nuoruus on koiralle tärkeintä aikaa ja myös ohjaajille. Silloin meillä on loistava mahdollisuus jatkaa elämän opetamista nuorelle koiralle siitä mihin emon opetus jäi pennun luovuttamisen jälkeen. Varmasti kaikki olemme yhtä mieltä siitä että turvallisuus on pennulle ja koiralle ensisijaisesti tärkeintä ja hallitseva tunne. Rauhallisuus on yksi tätä tukeva asia, rauhallisuus merkitsee koirien eleissä aina vakautta ja varmuutta. Oli tilanne mikä tahansa, on varma yksilö aina hyvin rauhallinen ja muuttu aktiiviseksi vain tilanteen niin vaatiessa. Jopa silloinkin on toiminnassa aistittavissa jotain joka tuntuu arvokkuudelta. Kun pentu kokee päivittäin uusia asioita, on sillä oltava aikaa keskittyä niihin ja syventyä pieniin yksityiskohtiin. Näin se saa tarvittavan informaation tilanteesta ja se oppii toimimaan sen mukaisesti.  Näin pentu oppii kohtaamaan asiat omalla tavallaan ja joiden rajat asettaa sen omat kyvyt sisäistää sekä oppia. Pennulle pitää siis antaa aikaa ja omaa rauhaa elämiseen. Emme saa hukuttaa koiraa informaatioon ja signaaleihin jotka vievät sen keskittymisen kauas pois niistä asioista joihin sen tulisi keskittyä. Niin mukavaa kun se onkin antaa pennulle huomiota ja aktivoida sitä. Joskus kärsimättömyydessämme sorrumme kuitenkin sellaisiin ylilyönteihin että unohdamme antaa koiralle aikaa henkiseen rauhoittumiseen.


Kuvitteellinen ohjaaja, Pirjo

Jos kaivetaan tähän rinnalle aavistuksen kärjistetty ohjaajatyyppi, Pirjo, jonka treeniliivin taskussa upouusi motivaatiopatuka polttelee siihen malliin että pitäsi jo päästä tottiskentälle pennun kanssa treenaamaan. Pirjo alkaa suunnittelemaan edellisiltä kursseilta saamiensa viettioppien perusteella treenejä puolenvuoden päähän ja näkee jo mielessään miten kentän reunalla ihmiset huokaillen ihastelevat shamppanjakorkkien poksahtelun säestämänä sitä kuinka hänen nippanappa vuoden ikäinen Roki-koira suorittaa pk-tottis liikkeet pilkun tarkasti ilman pienintäkään virhettä keräten itse samalla arvokasta meriittiä kisaporukoissa.

Niinpä Pirjo etsii itselleen jostain pennun jonka luovutusajankohta osuu sopivasti keväälle, että hankien sulaessa treenikentän nurmelta olisi pentu juuri parikuinen ja valmis ensimmäisiin treeneihin. Näin lumen sulamista odotellessaan hän luo jo tarkkaa ohjelmaa miten tämä mielen syvyyksiin maalattu kuva saataisiin toteutettua ja mitä nopeammin niin aina vain parempi.  Saatuaan Roki-pennun kotiinsa alkaa Pirjoa jo kutkuttaa ja jalanpohjia kuumottaa. Eipä aikaakaan kun ollaan jo ensimmäisissä pentutreeneissä sisähallissa missä voi ottaa keväästä varaslähdön jolloin kentälle päästyään olisi jo perusasioita päästy hiomaan siihen malliin että muut aloittelevat ovat valmiiksi jälkijunassa. Kärsimättömänä Pirjo treenaa joka päivä enemmän ja enemmän kunnes ei päivisin enää ehdi leipätyönsä lisäksi muuta tekemäänkään kuin treenaamaan. Tässävaiheessa Roki onkin jo puolivuotias ja sitä käsketään ja motivoidaan jo täysin rinnoin. Kohta Pirjo huomaa että Roki onkin yllättävän villi eikä entiset motivoinnit enää tuota samanlaista tulosta kuin aiemmin, niinpä hän näppärästi keksii miten motivoida vielä voimakkaammin ja taas mennään pää kolmantena jalkana. Koittaa kohta taas päivä jolloin koirassa tuntuu olevan aina vain enemmän virtaa ja Pirjo on ihmeissään, niinpä hän arvelee ettei nuoren koiran elämässä ole riittävästi aktiviteetteja. Siispä järjestetään lisää aktiviteetteja lisäämällä harrastuksiin valikoimaa varmistamaan että koira saa varmasti tarpeekseen toimintaa ja ennenkaikkea motivointia. Rokin ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen on sen elämässä ehtinyt tapahtua jo yhtä sun toista, on treenattu tottista, hakua, jälkeä, esineruutua, tokoa, agiliyä ja vieläpä muutama purukin suojelu treeneissä. Pirjon kaveri ammattimaisesti suositteli suojelua koska koira vaikutti olevan sen verran innokas repimisiin että suojelu varmasti tarjoasi sille vastinetta villille olemukselleen, niinpä Pirjo hakeutui suojelutreeneihin.  Rokin ollessa vuoden ikäinen, ei Pirjolla ollut enää lainkaan samoja huonekaluja eikä kavereita kuten vielä vuosi sitten. Rokin tulemisen myötä oli moni asia muuttunut. Kaikki vapaa-aika menee koiran kanssa ja töissä ollessaan kun koira jää yksi kotiin, rikkoo se kaikki mitä rikottavissa on. Jos ei muuta niin se haukkuu kuin viimeistä päivää saaden naapurien jakamattoman huomion itseensä.

Tässä vaiheessa Pirjolle on selvinnyt että nyt on jokin pielessä ja syy täytyy olla koirassa. Tämän oivallettuaan miettii Pirjo miten tästä eteenpäin, selvääkin selvempää on se että nyt ei tieto riitä ja on kaivettava jostain uusia kikkoja avuksi murentuneelle unelmalle. Roki takaluukussa ajellaan ympäri suomea ja käydään arvioiduttamassa koiraa ja kuulemassa muiden mielipiteitä siitä mikä Roki on koiriaan. Kotiin palattuaan kokoaa Pirjo tiedonmuruset yksiin kansiin ja päättäväisesti ryhtyy noudattamaan annettuja neuvoja. Pirjo teki muistiinpanot vähän hätäisesti kuten yleensä kaiken muunkin ja näinollen jäi neuvojen taustalta ymmärrys pois eivätkä asiat oikein Pirjolle avautuneet niin kuin oli tarkoitettu. Pirjo suorittaa annetut tehtävät mekaanisesti siten kuin oli opetettu ja Roki oli ihmeissään muuttuneesta elämästään. Päivästä toiseen Pirjo jatkaa samaa rataa, kärsimättömänä hän odottaa tuloksia joka ikinen päivä. Aina kuitenkin turhautuen koska hän ei näe sellaisia tuloksia joita olisi toivonut. Roki oli muuttunut vieläkin villimmäksi koska muutos Pirjon käytöksessä sai sen tuntemaan olonsa epävarmaksi eikä ollut enää niinkään varma asioiden kulusta. Tässä on se piste jolloin parannetaan vähän omaa oloa haukkumalla koirankouluttajat kyvyttömiksi ja toteamalla ettei niistäkään ollut yhtään mihinkään. Muutaman kuukauden päästä Pirjon toiminta oli jo taantunut takaisin vanhoihin uriinsa sillä pienellä erolla että Pirjo kyllä itse luuli toimivansa kuten oli neuvottu. Rokin ollessa puolitoistavuotias, toteaa Pirjo että hän ei ole edistynyt koiransa kanssa yhtään mihinkään ja kokee epäonnistuneensa koiransa kanssa. Ehkä ensimmäisen kerran katse käy peilissä ja hän tajuaa että koiran käytös saattaakin olla peräsin hänen itsensä lähes neuroottisesta tavasta suhtautua koiraan ja sen kanssa harrastamiseen. Tästä alkaakin uusi luku Pirjon elämässä.