Olin ollut yövuorossa ja minulla oli tapana nukkua aamuisin tuohon kahdentoista pintaan, eli juuri puoleenpäivään. Oli kaunis kesäpäivä, aurinko paistoi täydeltä terältä.  Aamukahvin jälkeen päätin lähteä koirani kanssa lenkille, silloin minulla oli vain yksi rottis uros Robin nimeltään. Se oli sellainen leikkisä vekkuli joka oli aina yhtä iloinen ja aina valmis toimintaan. Asustelin silloin Vaasan esikaupunkialueella kerrostalohuoneistossa. 

Läheisen metsäpalstan takana oli koulu ja siinä metsässä oli pururata, jotenkin askeleeni johtivat sinne pururadan suuntaan ja koska liikettä radalla ei ollut, niin ajattelin kulkea sen kautta. Ihmiset tapasivat käyttää rataa oikaistakseen hieman asuinalueelta toiselle. 

Hetken omissa ajatuksissani patikoituani kauniissa säässä havaitsin, että Robin oli jättäytynyt taakse ja melkoisen välimatkan olin onnistunut kasvattamaan koiraan. Kaukana näin miten se nuuhki männyn tyveä ja kuono ei irronnut puusta millään, jostakin ohimooni tuli viesti että nyt olisi tilaisuus painua karkuun ja piiloutua hyvään piiloon mistä näkee tapahtumien kulun aitiopaikalta kun koira risteilee jälkiäni pitkin metsässä. Oitis tuumasta toimeen ja vasikankarkua rataa eteenpäin muutama satametriä, tein havainnon suuresta kivestä joka oli ehkä kolme metriä korkea. Kiersin kiven taakse ja kiipesin sen laelle, päätin asettua makuulle varmuuden vuoksi jotta Robin ei tekisi minusta liian aikaista näköhavaintoa. 

Asetuin kiven laelle kasvot rataa kohti, paikka oli loistava, ajattelin itsekseni. Nyt vain odottelemaan jäljestävää rotikkaa, aikaa kului ja kuuntelin korva tarkkana ääniä mutta ei kuulunut mitään. Päätin olla henkisesti Robinia vahvempi ja näyttää kummalla on hermot terästä. Aikaa kului eikä havaintoa eläimestä, kurkin varovasti kivenpäältä maisemia nähdäkseni missä se nyt mahtaa viipyä. Samassa korviini kantautui ääni joka tuli aivan toisesta suunnasta, puntaroin että Robin olisi kiertänyt paniikissa koko radan. Päätin nostaa hieman päätäni ja kurkata. Näky oli lamaannuttava, arviolta kaksikymppinen neito seisoi radalla ja teimme toisistamme havainnon täsmälleen samalla hetkellä. Suuni taisi jäädä auki kun aivot löivät tyhjää silkasta hämmästyksestä. Tuntui kestävän ikuisuuden ennen kuin tajusin mitä tytön  mielessä saattoi liikkua, kun aikuisen miehen raato makaa kivenpäällä ilman järkevää syytä ja kyttää suu auki ohikulkijoita. Tytön ilme oli jo sitä luokkaa että oli tehtävä jotakin ja äkkiä. Kun vihdoin pääsin hämmästyksen aiheuttamasta kohmelosta, keksin kutsua koiraa jotta tyttö ymmärtäisi mistä tässä on kyse. Nousin istumaan samalla sivusilmällä tarkkaillen tytön reagointia. Vihelsin ja kutsuin Robinia nimeltä, ei kuulunut mitään aivan kuin ei koko koiraa olisi koskaan ollutkaan. Se riitti tytölle, hän juoksi minkä jaloistaan pääsi ja katosi näkyvistä melko pian. 

Minä jäin istumaan siihen kuin nalli kalliolle ja ihmetyksissäni tuumailin että mitähän tästäkin vielä seuraa. Kiipesin alas kiveltä ja etsimään koiraa joka löytyikin heti samantien, siellä se oli kiven takana piilossa hiljaa odotellut että tulisin alas. Loppulenkki jatkui suunnilleen normaalisti paitsi että tapahtuma ei lakannut hymyilyttämästä.

© Marko Tammilehto 2008