Rystyn ajanlasku alkoi vuonna -93 kun se syntyi Hyvinkäälle Sandman´s kasvattajalle. Rysty oli alkujaan perheessä jossa molemmat perheenjäsenet olivat ammatiltaan vartijoita. Rysty kasvoi tässä perheessä kahden vuoden ikään kunnes silloiset omistajat totesivat Rystyn olevan luonteeltaan liian lempeä työkoiraksi niihin olosuhteisiin missä he työskentelivät. Viisaasti he päättivät luopua koirasta ja hankkivat jälkeenpäin rodun joka taatusti on työhön sopiva.

 

Olin näihin aikoihin harkinnut jo vakavasti useaan otteeseen toisen uroksen hankkimista. Olin jopa muutamassa paikassa käynyt katsomassa aikuista koiraa koska en halunnut pentua. Lähes kaikki joita kävin katsomassa, oli pitovaikeuksien vuoksi pois annettavia koiria. Ennakkoluulottomasti ja avoimin mielin koetin koirien kanssa tehdä tuttavuutta, joidenkin kanssa jopa vähän tottistakin. Kaikkien kanssa saatoin saada aikaan ihan hyviä tilanteita mutta jokaisesta paistoi läpi haaste ja uhmakkuus vierasta ohjaajaa kohtaan. Yksi jopa puri kahteen otteeseen paikalla ollutta henkilöä.

 

Päätin näiden kokemuksien valossa luopua aikuisen koiran hankinnasta kunnes teksti tv:n sivuilla näin vahingossa ilmoituksen Rystystä. Ilmoituksessa mainittiin lapsiperhe, sosiaalinen, kiltti ja ties mitä. Kiinnostuin ilmoituksesta ja soitin numeroon. Nainen vastasi puhelimeen ja kysyin asioita kuten miksi siitä ollaan luopumassa jne. Puhelun aikana minulle vahvistui käsitys että kyseessä tosiaan vaikutti olevan juuri sopiva koira minulle ja sovin tapaamisen seuraavalle viikonlopulle.

 

Ajelin Hyvinkäälle paperinavigaattorin avulla ja löysin kuin löysinkin perille pienen haeskelun jälkeen. Soitin ovikelloa ja kuulin lasten ääniä joista yksi tuli avaamaan oven. Siinä seisoskelimme hetken paikoillamme eikä kumpikaan oikein tiennyt mitä sanoa, tyttö katseli minua rutistellen risaista nallea sylissään. Asunnosta kuului äidin ääni ja tömisevät askeleet lähestyivät oviaukkoa. Nainen oli arviolta kolmekymppinen ja reippaan oloinen kuten vartijan pitääkin, tervehdin häntä asiallisesti ja esitin olevani se Vaasalainen kaveri jonka kanssa sovittiin tapaaminen alkuviikosta.  Asunnon perukoilta kaivautui esille myös mies joka kätteli minua esitellen itsensä samannimiseksi kuin itsekin olin. Kävin peremmälle rivitaloasuntoon ja pääsimme pöydän ääreen keskustelemaan aiheesta jonka vuoksi olin talossa. Arvelin asian olevan arka koska heidän koirastahan oli kysymys ja he olivat siitä luopumassa mutta ilman käyttäytymisongelmia. Silloinhan syyt luopumiseen ovat aivan erilaiset ja tunteet saattavat olla herkässä. Käsitin että he tarvitsevat itselleen työkoiraa eikä Rystystä sellaista haluttu tehdä sen kiltin luonteen vuoksi. Ymmärsin asian kun katsoin koiraa joka oli sosiaalinen ja sieti lasten taukoamatonta ”käsittelyä”. Todellakin koira vaikutti uskomattoman kiltiltä, olin jo innoissani tästä mahdollisuudesta mutta silti piti peitellä riemua koska isäntä tuntui ottavan luopumisen varsin voimakkaasti. Käytiin keskustelua puolin ja toisin koiran historiasta minun elämäntyyliini ja asuinympäristöön. Ilmeisesti sain vakuutettua heidät koska teimme paperit nimiini ja maksoin sovitun summan heille vastineeksi koirasta. Kättelimme, otin koiran hihnaan ja astuimme asunnosta ulos. Isäntä saattoi meidät autolleni ja kätteli vielä kerran hyvin voimakkaasti, huomasin liikutuksen hänen olemuksessaan jolloin omatuntoni alkoi kolkuttaa. Mitä minä olin tekemässä, olin hakemassa jonkun rakkaan koiran pois kotoaan, ja nyt mies tippa silmässä yrittää viimeisillään haalia koiraa syliinsä jäähyväisille. Lopulta pääsin matkaan hieman harmitellen tapahtumaa, en ollut varautunut että tässä kävisi näin ja itsellenikin nousi paha mieli. Ajelin Vaasaa kohti Rystyn lojuessa takapenkillä. Matkalla pysähdyin pariin otteeseen ja päästin Rystyn tarpeilleen, ihmettelin edelleen sen vilpitöntä luottamusta minua kohtaan vaikka olin aivan uusi tuttavuus sen elämässä.

 

Matkalla tein mielessäni suunnitelmaa siitä, miten tutustuttaisin nämä kaksi urosta toisiinsa ilman konfliktia. Robin odotteli kotona ja Rysty taas olisi täysin uudessa ympäristössä ja uudella tuntemattomalla reviirillä. En osannut arvailla mitä tulisi tapahtumaan. Kotiin päästyäni otin Rystyn autosta ja kytkin sen hihnaan. Kuljeskelin sen kanssa pihapiirissä antaen sen haistella paikkoja kaikessa rauhassa, tarkoituksena että se voi sitten keskittyä Robiniin kunnolla oltuaan ensin varma ympäristöstään. Hain Robinin sisältä, se haisteli vaatteitani innolla hännän tynkä vimmatusti vispaten. Se tietenkin haistoi välittömästi että tässä on nyt koira haudattuna. Vein Robinin ulos ja päästin pojat kohtaamaan, siinä ne nuuhkivat toisiaan mittaillen ja mahtaillen. Selvähän oli että koska alue oli Robinin reviiriä, oli helppo tehdä selvä jako kuka määrää ja kuka vikisee. Homma oli sillä selvä, ei mitään ongelmia, ei edes murinaa tai karvojen pörröttelyä. Siitä sitten lähdettiin saman tien lenkille ja annoin niiden liikkua vapaina. Ei aikaakaan kun ne jo leikkivät keskenään ja löysivät yhteisen sävelen toisistaan. Sisällä tietenkin kaikki lelut olivat Robinin eikä Rystyllä ollut mitään asiaa sen leluille. Jouduin puuttumaan tähän jossain vaiheessa. Seuraavat kuukaudet vain vahvistivat käsitystäni Rystystä ja sen luonteesta, en olisi voinut onnistua valitsemaan paremmin. Rystystä kasvoi voimakas ja vahva uros joka jossain välissä oli jyrännyt Robinin valtaistuimen yli ottaen ohjat haltuunsa. Kaikki tapahtui hyvin hiljaisesti ilman tappelua. Harrastelin molempien kanssa perusasioita ja perehdyin tottelevaisuuden kehittämiseen. Kiinnostukseni kilpailuihin hiipui koska en pitänyt kilpailun vaikutuksesta koiraan, minusta tuntui että kilpailevat ohjaajat kilpailivat itsensä vuoksi ja koira oli vain väline tavoitteen toteuttamiselle. Toki koitin TOKOa Rystyn kanssa saaden erityismaininnan tuomarilta erinomaisesta käytöksestä ja suorituksista. Lopetin kuitenkin TOKOn suurin piirtein siihen, kävin jossain rotikoiden TOKO SM joukkueessakin kokeilemassa mutta silloin kaikki meni täysin reisille. Olin varma että kilpailu ei ollut minun osani tässä maailmassa. Koulutin molemmat koirani niin hyvin kuin taitoni antoi mahdollisuuksia ja loppujen lopuksi ne toimivat kuin ajatus, yleensä ne olivat aina irti lenkeillä ja tottelivat pienintäkin käskyä kuuliaisesti. Poikkeuksiakin sattui mutta onneksi hyvin harvoin.

 

Kävipä niinkin että parkkipaikalla jutellessani kaverini kanssa oli tämän staffi hänen autossaan koska se ei oikein suvainnut muita uroksia. Juteltiin siinä kaikessa rauhassa kunnes staffi sai yllättäen sullottua itsensä raollaan olevasta etusivuikkunasta ulos pötkähtäen mahalleen maahan. Siitä kiukkua keräten se tuli kuin lyhyen matkan ohjus suoraan Rystyn kaulanahkaan roikkumaan. Rysty ei nähtävästi välittänyt sen vertaa siitä että olisi tehnyt mitään asialle vaan katsoi päälleni että otatko tuon pois. Kaverini sai vipinää ja kohta oli maisema käsiä täynnä kunnes sai koiransa yhtenä palana pois eikä Rystyynkään sitten sen kummemmin sattunut. Staffi singahti omistajansa toimesta liukkaasti sinne mistä oli tullutkin muutaman voimasanan saattelemana.

Rysty käyttäytyi hyvin rauhallisesti ja oli itsevarman oloinen, ihmiset kokivat sen olevan kiltti ja yleensä se valloittikin ihmiset puolelleen pelkällä olemuksellaan. Lenkeillä Robinin kanssa ne olivat melkoinen parivaljakko, välillä ne juoksivat puskasta puskaan valtava keppi hampaissaan tai sitten ajoivat takaa toinen toistaan. Niistä muodostui erottamaton pari, siellä missä toinen oli, sieltä myös toinenkin aina löytyi.

  

Naapurissamme asui myös rottis, Netta nimeltään joka oli poikien hyvä kaveri. Netta oli jämäkkä narttu joka pisti pojat aisoihin jos liiaksi alkoivat tuttavalliseksi. Kolmistaan ne touhusi lenkeillä kaikkea mahdollista, Rysty oli kuitenkin Netan mieleen. Kerran kun Netalla oli ollut juoksu ja luulimme sen olleen ohi jo aika päiviä, huomasimme että sinne ne painuivat Rystyn kanssa pusikkoon heti kun silmämme välttivät. Meille tuli kaverin kanssa kiire sinne samaan pusikkoon ettei pääse vahinko tapahtumaan. Ehdimme nipin napin. Kotona kun sanoi pojille että, ”onko Netta ulkona?” pomppasivat molemmat saman tien pystyyn ja ikkunalle tiirailemaan onko se Netta tosiaan siellä vai ei. Niin hyviksi kavereiksi ne tulivat.

 

Kerran huoltoasemalla tankatessani muistelin, että autokin pitäisi huoltaa ja öljyt vaihtaa. Ajattelin tarkistaa josko asemalla olisi sopivaa öljyä autooni joten päätin kysäistä kassalta asiaa. Rysty oli silloisen kolmiovisen autoni takapenkillä ja autossa oli tummat lasit joten autoon ei nähnyt ulkoa mitenkään. Maksoin tankkauksen ja kysyin öljystä, arviolta oman ikäiseni kaveri sanoi että olisi hyvä laittaa samaa öljyä kuin ennenkin. Mistäs minä sen tietäisin mitä autoon oli ennen laitettu koska auto oli minulla ollut vasta sen verran vähän aikaa että en ollut joutunut vielä siihen huoltoa tekemään. Aseman kaverilla oli ajatus siitä että monesti auton ilmansuodattimeen tai ovipieleen laitetaan tarra kilometreistä ja öljymerkistä. Kaveri painui saman tien autolleni ja tempaisi kuskin oven auki. Kyykistyi alas ovipieleen ja alkoi tulkita lappuja kunnes koki elämänsä yllätyksen. Rysty tunki ison päänsä penkin välistä aivan kaverin naaman viereen ja hönkäisi kaverin naamaan. Kaveri singahti persuuksilleen siihen pihalle ja taivasteli silmät pyöreinä. Minulla oli kyllä hauskaa, mitäs meni sinne ennen kuin ehdin varoittamaan koirasta.

Melkein samanlainen tilanne kävi kun poliisi pysäytti minut puhallusratsiaan jossa naiskonstaapeli ojensi minulle puhallusputkea, olin jo menossa huulet törröllään siihen puhaltamaan kun Rysty puski päänsä niskatuen välistä ja nappasi tukevasti muovitutista kiinni. Konstaapeli pomppi pari metriä taaksepäin ja huusi paniikissa että ”pureeko se, PUREEKO SE!” Naureskelin asialle koska mistä se konstaapeli olisi sitä voinut tietää että Rysty vain olisi halunnut sen putken lelukokoelmaansa.

 

Rystyn ja Robinin kanssa tehtiin vartiokeikkoja vesikarnevaaleilla ja useilla eri tapahtumilla Vaasassa. Homma oli helppoa koska koiran ollessa paikalla ei juuri tullut asiakkaiden kanssa ongelmia. Kerran muistan kun olin vesikarnevaaleilla järjestysmiehenä Rystyn kanssa, alueella oli tarkkaa etteivät asiakkaat sammuilleet pitkin poikin vaan ne piti nostaa tolpilleen ja ohjata muualle. Seurasin kun yksi keski-ikäinen mieshenkilö makasi pitkin pituuttaan nurmikolla ja paikalle sattui pari nuorempaa järjestysmiestä jotka yrittivät saada miestä hereille ja ylös mutta tuloksetta. Lopulta järkkärit luovuttivat ja poistuivat paikalta voimattomina, huomasin miten mies katsoi heidän peräänsä ja hymähti onnistumisensa kunniaksi jatkaen uniaan. Päätin että kokeilenpa minäkin onnistuisinko saamaan miehen jalkeille. Kävelin nurmea pitkin miehen luokse ja annoin rauhallisen kehotuksen poistua paikalta tai siirtyä pöydän ääreen, huomasin miten mies yritti jälleen teeskennellä syvästi nukkuvaa eikä tehnyt elettäkään siirtyäkseen. Laskin koiran lähemmäs miestä, päästin Rystyn ihan miehen naaman yläpuolelle. Miehen silmät rävähtivät sepposen selälleen kun havaitsi Rystyn turpakarvojen kutittavan sen poskia. Mahtoi se olla miehellä näky kun silmänsä avaa ja rotikan naama on senttien päässä omasta naamastaan. Niin mies notkisteli itsensä pystyyn yllättävänkin nopeasti ja sanaakaan sanomatta lähti kohti vessoja. Luulen että tuli kuivattavaa koska hätä varmaan tuli ja meni siinä maatessa. Niissä samoilla tapahtumilla kävi myös niin että oltuani lähellä yleisövessoja, näin että vessoille oli tungosta jonoiksi asti. Jostain jonon sivusta ilmestyi kaveri joka yhtäkkiä kaatoi yhden yleisövessoista ja koko koppi keikahti ympäri jääden kyljelleen ovi päällimmäiseksi. Kauhistuin koska arvelin sisällä olleen asiakkaan. Todellakin ovi aukesi ja sieltä kömpi ylös sotkuinen nainen, ja kohta vielä myös toinen. He olivat tunkeneet itsensä samaan koppiin ja epäonnekseen juuri sen tämä neropatti kaatoi. Siihen aikaan illasta oli tietenkin jo muutama tuhat ihmistä asioinut tuossa käymälässä ja nurin mennessään sieltä säiliöistä tuli tavaraa tuutin täydeltä näiden aikuisten naisten päälle. Sitä valui silmistä, suusta, hiuksista ja joka paikasta. Kaveri joka tuon tempun teki, ehti paeta paikalta eikä koskaan saatu kiinni.

 

Rystyn kanssa käytiin vetämässä ahkiolla muksuja päiväkodeissa ja lapset voittivat pelkonsa koiria kohtaan saaden tilalle mukavia kokemuksia. Yhdistykselle kerättiin tämänkaltaisella toiminnalla varoja joilla mahdollistettiin koulutusmatkojen korvaamiset ym. Rysty oli helppo viedä lasten keskelle koska siitä saattoi olla varma ja se salli lasten koskea ja silittää itseään. Joskus talvella tuli käytyä pilkillä Rysty mukanani, siinä se kökötti tuijottaen taukoamatta kairattua reikää ja odotti saaliin tulevan reiästä hetkenä minä hyvänsä. Välillä se kiersi vanhoja reikiä kaivelemassa, josko niissä olisi vielä eloa ja palasi taas takaisin väijymään viereeni.

 

Rystyn ensimmäinen uintikokemus oli näky sinänsä, nauroin kuollakseni kun se opetteli uimaan. Se ui pää korkealla veden pinnalta ja vartalo melkein pystyasennossa polki vettä minkä ehti. Muistutti lähinnä hirveä joka pelkää hukkuvansa. Lopulta se alkoi oppia tyyliä ja sen jälkeen sen olikin vedessä kuin kala. Aikansa se otti mutta kannatti. Uistinta kesäisin oli melkein mahdotonta heittää koska sillä tuli hirveä hätä siitä että nyt se juttu lensi tuonne ja se täytyy hakea pois ennen kuin menee hukkaan. Kävin myös meressä uimassa kapula kädessäni ja päästyäni rannasta jonkin matkan päähän huusin Rystyn hakemaan, se ui vinkuen luokseni ja otti kapulasta kiinni hinaten minut vauhdilla takaisin rantaan. Tiesin etten voisi hukkua jos Rysty olisi maisemissa.

 

Rystylle lelut olivat aina tärkeitä, lempileluihin kuului mm. autonrenkaat ja itse asiassa ihan kaikki renkaat kävivät kunhan ne pyörivät. Kerran ajattelin että lähdenpä polkupyörällä ja otan Rystyn mukaan ajelulle. Ajatuksenani oli kokeilla miten pyöräily koiran kanssa sujuisi. Alku meni ihan ok, Rysty sivusilmäili pyörää ja arveli vempaimen olevan jollakin tavoin vaarallinen. Huomasin aika pian että Rysty oli kiinnittänyt huomionsa etuvanteen pinnaheijastimeen joka pyöri sopivasti siinä kuonon edessä. Näin että se kiinnosti sitä yhä enemmän, kunnes yhtäkkiä se ei kestänyt enää ja koitti napata sen vauhdista. Niin siinä Rystyn huulet pärräsi pinnoissa kunnes se huomasi ettei sitä heijastinta sieltä saanut noin vain. Meni palan matkaa ja taas havaitsin että nyt sitä kiinnostaa poljin pedaali. Se kun keikkuu kivasti siinä ihan vieressä. Eikä aikakaan kun se tarrasi pedaaliin ja jalkani lipsahti pois polkimelta. Rysty ei osannut odottaa että poljin jatkaisi liikettään ja piti sinnikkäästi kiinni kokonaisen kierroksen siitä polkimesta kunnes päästi irti. Loppumatka menikin sitten ilman ongelmia. Myöhemmin pyörällä ajaminen sai sen innostumaan juuri renkaista ja sehän nyt tiedetään että kun rotikka ottaa renkaasta kiinni niin matkan teko loppuu juuri siihen. 

 

Vuosia myöhemmin kun Robin oli siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja laumaame oli tullut uusi uros pentu Miro. Rysty opetti Miroa monella tapaa hyvin taitavasti. Kärsivällisesti se seurasi Miron tempauksia ja ohjasi sitten esimerkillään pennun toimia. Joskus lempeästi ja joskus vähemmän lempeästi.

Olimme eräänä talvisena päivänä paikallisessa koirapuistossa ihan huvin vuoksi kokeilemassa millaista elämää näissä puistoissa on. Kaikki meni hyvin kunnes sinne tuli eräs naisihminen jolla oli suuri sekarotuinen narttu. Nartulla oli ollut ilmeisesti hyvin paskamainen päivä ja voin kertoa, ettei se ainakaan tuosta illasta yhtään parantunut. Nimittäin omistaja ehti kertoa sen verran että narttu ei tykkää toisista nartuista mutta muuten se on ok. Samassa se suuri narttu kävi Rystyn kimppuun purren Rystyä suoraan päähän sellaisella aggressiolla, ettei ole hetkeen nähty. Omistaja seisoi puolen metrin päässä tumput suorina eikä käsittänyt tehdä mitään. Riensin välittömästi paikalle ja annoin kengän laulaa suoraan sen nartun päähän niin lujaa kuin jaksoin kunnes se irrotti otteensa Rystystä. Miro joka oli vähän kauempana, tuli myös tapahtumapaikalle puolustamaan Rystyä saaden sen nartun saman tien kimppuunsa ja taas sain tarjota lapikasta pelastaakseni omat koirani pahemmilta vahingoilta. Tilanteen rauhoituttua nartun omistaja läksi tiehensä ja pienen tarkistelun jälkeen löytyi Rystyn päästä syviä haavoja joita sitten lääkittiin antibiootein kuntoon. Emme juuri suosineet koirapuistoja tämän jälkeen.

 

Vanhemmiten Rystyn tassut alkoivat kipuilla ja se sai lääkettä rustottuneisiin niveliinsä. Sen liikkuminen alkoi muuttua verkkaisemmaksi ja ilman lääkitystä siitä näki että siihen sattui. Kuitenkin lääkkeillä sen olotila koheni niinkin hyväksi, ettei siitä huomannut mitään olevan vialla. Rysty opetti elämänsä aikana vielä muutaman pennun elämän alkuun ja järjestykseen omalla rauhallisella ja määrätietoisella tavallaan. Kunnes vanhuus tuli vastaan vieden voiton lauman kruunaamattomasta kuninkaasta. 13 vuotta ja 4 päivää kesti tuota onnea. Toista samanlaista ei tule, mutta sama pätee kaikkiin. Jokainen on oma valloittava yksilönsä omana persoonanaan.

© Marko Tammilehto 2008