RUOKAKUPILLA JA RAVINTO


Koiralle ruoka edustaa selviytymistä seuraavaan ruokaan saakka, se on tärkeä osa koiran elämää ja hallitsee arkea lähes joka hetkessä. Koira saa ja sen tuleekin puolustaa ruokaansa.

Koiran ruokapaikka tulee valita siten että se voi syödä rauhasssa ilman epäilyä että joku muu voi tulla ja ottaa sen ruoan. Koiran ruokailua ei keskeytetä tarpeettomasti vaan annetaan sen syödä rauhassa.

Lauman "johtaja" hallitsee ruokailua mm. milloin ja mitä syödään aivan kuten saalistustakin. Lauman johtaja syö ensin ja sitten alenevassa järjestyksessä, poikkeuksena on pennut jotka saavat ruokaan etusijan. Näin varmistetaan että laumassa pääsee kehittymään vahvoja jälkeläisiä jotka nopeasti voivat ottaa osaa lauman muihin tehtäviin.

Koiran perusravinnon tulee pitää sisällään riittävästi ravintoaineita, hivenaineita, vitamiineja. Riippuen koiran koosta ja käytöstä valitaan ruoka sen mukaisesti.

Huolehtimalla että koira saa oikeanlaista ravintoa kasvuun tai käyttöön niin varmistetaan että koira kehittyy tasapainoisesti niin henkisesti kuin fyysisesti. Ravinnon merkitys koiran perusrauhallisuuteen on myös merkittävä. Tasapainoinen koira myös käyttäytyy tasapainoisesti.




Ravinnon koostumus karkeasti:

- Kuivamuonaa 1/3 osaa: valitaan kuivamuona laadukkaista vaihtoehdoista ja varmistutaan että rodulle riittävät ravintoaineet löytyvät tuotteesta.

- Puuroa 1/3 osaa: esimerkiksi yrjölän puuroa joka pitää sisällään tattaria,hirssiä,ohraa,riisiä,suolaa ja vettä. Myös valmispuurot käyvät. Puuron tehtävänä on antaa ruokaan massaa ja samalla lieventää teollisen ruoan osuutta kokomäärästä helpottaen koiran vatsan kuormitusta.

- Raaka ainesosa 1/3 osaa: Tähän sopii erinomaisesti esimerkiksi naudanmaha joka pitää sisällään mikrobeja ja hajottajabakteereita joita löytyy eläimen vatsasta. Auttaa erinomaisesti elimistöä pilkkomaan ravinnon ja varmistaa hyvän imeytymisen. Saadaan kuivamuonasta kaikki arvokas hyötykäyttöön.

- Kalsiumia: Puoli litraa piimää ja kermaviili esimerkiksi jokaiseen ruoka-annokseen.

- Lisä C-vitamiini: Erityisesti kasvava koira tarvitsee lisä vitamiinia erityisesti luustoa varten.

- Kananmunan keltuainen: Niasiini on vitamiini jonka saantia kasvavalle koiralle on syytä lisätä. Kananmunat on edullinen ja hyvä lähde Niasiinille.











© Marko Tammilehto 2008